Uneksittu 22.
marraskuuta 2014:
Olen tyttöystäväni kanssa lapsuudenkodissani Jyväskylässä. Ulkoa kuuluu äänekästä musiikkia. Menen ikkunaan
ja näen, kuinka Jehovan todistajien torvisoittokunta tulee ulos Keljon
kirkosta, nousee ylös kotikadullemme ja lähtee kulkemaan katua
pitkin. Kulkueen johtaja tarjoaa vastaantulijoille Jehovan
todistajien esitteitä, mutta vanha pariskunta kieltäytyy
niistä.
Lähdemme ulos, minä menen kirkolle. Se ei enää toimi
kirkkona, vaan siinä on Jehovan todistajien kirpputori. Ikkunoissa
mainostetaan kirjoja hintaan 0 euroa, ”omalla
omistuskirjoituksellasi”. Naureskelen tälle ilmaisulle.
Hiivin
kirkon sisään. Se on tyystin erilainen kuin todellisuudessa, ja
hyvin sokkeloinen. Menen alas ja ylös portaita, joissa ei ole
lainkaan kaiteita. Ihmettelen, onko aikoinaan voitu rakentaa näin
vaaralliset portaat.
En löydä tietä takaisin ulko-ovelle, vaan
päädyn käytävään, joka näyttää umpikujalta, mutta josta
aukeaa jonkinlainen salaovi kirkon pihalle, kellotornin juurelle.
Lähden takaisin kotitalolle, mutta huomaan vielä, että kirkon
pihalle ja seinustalle on ilmestynyt useita hautoja, joita siellä ei
ole ennen ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti