Uneksittu 5. maaliskuuta 2016:
Kyyditän tyttöystävääni pyörän tarakalla. Pyöräilemme jonkin kaupungin laidalla alueella, jossa on paljon teitä ja liikenneympyröitä, mutta ei juurikaan rakennuksia. On joulupäivä, joten liikennettä on hyvin vähän, mutta samasta syystä katuja ja pyöräteitä ei ole aurattu, mikä tekee pyöräilystä paikoin vaikeaa. Eräässä risteyksessä tyttöystäväni kehottaa minua kääntymään takaisin, koska tarkoitus on mennä Vihnusjärven rannalla sijaitsevaan vanhainkotiin – hänen mummonsa on tiettävästi siellä. Vasta maininta Vihnusjärvestä osoittaa, että olemme Nokialla; tähän asti olen kuvitellut, että olemme kenties jossain Jyväskylän laitamilla.
Risteyksessä näemme nuoren pojan,
joka on hänkin liikkeellä pyörällä. Poika odottaa valon
vaihtumista vihreäksi, vaikka muuta liikennettä ei ole. Valon
vaihduttua hän pyöräilee hienosti temppuillen, pakittaen etupyörä
korkealla ilmassa. Ymmärrän hänen pyörätemppunsa olevan
eräänlainen versiointi Kari Peitsamon biisistä Nokia-rock. Pojan
mentyä päätän itsekin harrastaa temppupyöräilyä: ajan siten,
että polkupyörä on lähes pystysuorassa. Jotenkin tyttöystäväni onnistuu
pysyttelemään tarakalla.
Ajan vanhainkodille. Sen pihaakaan ei
ole aurattu, ja lunta on yli puoli metriä. Ryhdyn kolaamaan
kävelyväylää ulko-ovelle hieman hankalasti pulkan avulla. Hangen
pinnalla on keltaisia nuolia, jotka osoittavat ovelle johtavaa
reittiä. Ulko-ovella olisi lumilapio ja kola, mutta niiden luo
päästäkseen olisi kahlattava syvässä hangessa. Tyttöystäväni käveleekin vieressäni syvässä hangessa, vaikka hän
voisi seurata tekemääni uraa pitkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti