Uneksittu 2.
heinäkuuta 2009:
Olen Saksassa, korkeassa pilvenpiirtäjä-toimistorakennuksessa. Kyseessä on ilmeisesti Saksan puolustusministeriö. Joku on antanut reppuuni mukaan pommin, joka minun on tarkoitus viedä jonnekin rakennuksessa. On myöhäinen ilta, mutta rakennuksen katutasossa on julkisia tiloja, joissa pääsee vapaasti liikkumaan.
Nousen hissillä ylempiin kerroksiin, joissa pääsen edelleen kenenkään estelemättä autioille käytäville. Kuljen käytäviä pitkin hyvän matkaa tietämättä oikein minne minun pitäisi mennä. Sitten vastaan tulee naispuolinen työntekijä, joka kohteliaasti tiedustelee, voiko olla avuksi. Selitän jotakin täysin epäuskottavaa, mutta hän lähtee silti avukseni. Ajamme hissillä maanalaisiin arkistokerroksiin. Menemme lähes sata kerrosta maan alle. Kauhistelen rakennuksen syvyyttä, ja nainen selittää hissien toimintaperiaatteen: osa ajaa vain pääaulan ja etäisten kerrosten välillä, ja niistä vaihdetaan sopivissa kohdin "lähihisseihin".
Olen Saksassa, korkeassa pilvenpiirtäjä-toimistorakennuksessa. Kyseessä on ilmeisesti Saksan puolustusministeriö. Joku on antanut reppuuni mukaan pommin, joka minun on tarkoitus viedä jonnekin rakennuksessa. On myöhäinen ilta, mutta rakennuksen katutasossa on julkisia tiloja, joissa pääsee vapaasti liikkumaan.
Nousen hissillä ylempiin kerroksiin, joissa pääsen edelleen kenenkään estelemättä autioille käytäville. Kuljen käytäviä pitkin hyvän matkaa tietämättä oikein minne minun pitäisi mennä. Sitten vastaan tulee naispuolinen työntekijä, joka kohteliaasti tiedustelee, voiko olla avuksi. Selitän jotakin täysin epäuskottavaa, mutta hän lähtee silti avukseni. Ajamme hissillä maanalaisiin arkistokerroksiin. Menemme lähes sata kerrosta maan alle. Kauhistelen rakennuksen syvyyttä, ja nainen selittää hissien toimintaperiaatteen: osa ajaa vain pääaulan ja etäisten kerrosten välillä, ja niistä vaihdetaan sopivissa kohdin "lähihisseihin".
Saavumme jonnekin syvälle maan alle. Nainen kertoo, että minun tulee mennä läpi turvatarkastuksesta ja asettaa reppuni läpivalaisuhihnalle. Tajuan, että jäisin kiinni, ja jonkun kömpelön verukkeen nojalla pyydän palata takaisin maanpäällisiin kerroksiin. Kerron vielä, että olen tullut rakennukseen ennen kaikkea kiinnostuksesta modernia arkkitehtuuria kohtaan. Kysynkin, saanko valokuvata rakennuksen sisällä. Vastaus on kieltävä. Ajattelen, ettei tämäkään selitykseni ole järin uskottava, sillä rakennuksen sisätilat ovat kolhoudessaan ja luotaantyöntävyydessä vailla vertaa.
Pääsen silti takaisin maanylisiin kerroksiin, ilman virkailijaa. Kuljen aikani käytävillä, sitten päätän pyrkiä pois koko rakennuksesta. Löydän porraskäytävän, mutta olen 86. kerroksessa, joten haluan hissiin. Sitten löydän maksullisen pikahissin, mutta arvelen siellä olevan hissipalveluhenkilön, enkä halua enää ottaa kiinnijäämisen riskiä. Lopulta löydän oikean hissin, jolla menen alas 2. kerrokseen – katutasolle hissi ei vie. Tulen julkisiin tiloihin: näen ainakin kirjakaupan ja kirjaston. Portaita pääsen katutasoon ja ulos kirjakaupan ovesta. Ovensuulla jakelumies tuo paikalle ilmaisjakelulehtien uusia numeroita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti