Uneksittu 8.
helmikuuta 2010:
Kävelen lumisessa metsässä Keljonlahden suunnalla Jyväskylässä. Näen puisia opaskylttejä ja ymmärrän, että lähellä on jokin tyystin unohdettu nähtävyys. Kiipeän pienen harjanteen päälle ja yritän hahmottaa, missä kulkevat junaradat, joita tiedän täällä olevan.
Kiipeän puun oksille noin kolmen metrin korkeuteen. Näen silmälasipäisen nuoren miehen tarpovan hangessa minun suuntaani. Hän kulkee puuni alta, ja ryhdyn huitomaan irtonaista oksaa hänen kasvojensa edessä sekä huutelemaan hänelle. Hän ei meinaa millään hahmottaa, mistä ääni kuuluu, vaikka olen aivan hänen yläpuolellaan.
Talvi vaihtuu kevääksi. Kuljen läheiselle Jämsän-radalle. Paikalle on kerääntynyt muutamia junabongareita, sillä kohta juuri täällä on mahdollista todistaa jonkin tietyn veturityypin viimeistä ajoa. Ensin pääraiteella ajaa parikin junaa, mukaanlukien yksi höyryveturi, mutta ne eivät vielä ole päivän nähtävyys. Lopulta odottamamme juna lähestyy meitä pistoraiteella. Naiskuljettaja huutaa veturin ikkunasta, että kyseessä on sen ja sen veturin viimeinen ajo. Yleisessä hälinässä olen vähällä jäädä junan alle, mutta kierähdän viime hetkellä alta pois.
Kävelen lumisessa metsässä Keljonlahden suunnalla Jyväskylässä. Näen puisia opaskylttejä ja ymmärrän, että lähellä on jokin tyystin unohdettu nähtävyys. Kiipeän pienen harjanteen päälle ja yritän hahmottaa, missä kulkevat junaradat, joita tiedän täällä olevan.
Kiipeän puun oksille noin kolmen metrin korkeuteen. Näen silmälasipäisen nuoren miehen tarpovan hangessa minun suuntaani. Hän kulkee puuni alta, ja ryhdyn huitomaan irtonaista oksaa hänen kasvojensa edessä sekä huutelemaan hänelle. Hän ei meinaa millään hahmottaa, mistä ääni kuuluu, vaikka olen aivan hänen yläpuolellaan.
Talvi vaihtuu kevääksi. Kuljen läheiselle Jämsän-radalle. Paikalle on kerääntynyt muutamia junabongareita, sillä kohta juuri täällä on mahdollista todistaa jonkin tietyn veturityypin viimeistä ajoa. Ensin pääraiteella ajaa parikin junaa, mukaanlukien yksi höyryveturi, mutta ne eivät vielä ole päivän nähtävyys. Lopulta odottamamme juna lähestyy meitä pistoraiteella. Naiskuljettaja huutaa veturin ikkunasta, että kyseessä on sen ja sen veturin viimeinen ajo. Yleisessä hälinässä olen vähällä jäädä junan alle, mutta kierähdän viime hetkellä alta pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti