Donald Trumpin laiva on lastattu

Uneksittu 15. marraskuuta 2016:

Nousen jättimäiseen ristelyalukseen. Sisääntuloaula muodostaa valtavan, juhlavan portaikon. Laiva näyttää olevan Donald Trumpin omistama, ja Trump sekä tarkastaa matkaliput että pitää matkustajille tervetulopuheen. Ajattelen toiveikkaana, että ehkä Trump pitää enemmän tästä hommasta kuin Yhdysvaltain presidentin virasta ja eroaa kesken virkakautensa.

Luennointia Ahvenanmaalla

Uneksittu 3. lokakuuta 2012:
 

Olen Ahvenanmaalla luennoimassa pienelle salilliselle ihmisiä. Luentoni käsittelee ahvenanmaalaista historiallista henkilöä, joka oli ensisijaisesti muusikko mutta joka tuli tunnetuksi myös äärioikeistolaisista kytköksistään. Pidän luennon suomeksi, mutta antaessani yleisön esittää kysymyksiä vaihdan ruotsiin, pahoitellen samalla huonoa ruotsin taitoani. Yleisö esittää paljon kysymyksiä. Saan tietää, että esittelemäni henkilö ei ole ihmisille entuudestaan tuttu, vaikka olin kuvitellut, että kaikki ahvenanmaalaiset tietäisivät hänen tarinansa.

Rekan muotoilun suhde kirjallisuuteen

Uneksittu 19. syyskuuta 2015:

Ajan autoa Katajanokalta Sörnäisiin ja edelleen joko Itäväylälle tai mahdollisesti kohti nelostietä. Vähän matkan päässä edellämme ajaa erikoinen rekka-auto, joka on muotoilultaan kuin rekaksi venytetty kuplavolkkari. Yritän ajaa lähemmäs rekkaa, mutta kaikista liittymistä väliin kiilaa uusia autoja. Näen liikennetilanteen ulkopuolisen silmin ylhäältäpäin, kuin helikopterista käsin. Rekan muotoilu rinnastuu mielessäni siihen, että kirjailija tyyliä vaihtaessaan vaihtaa myös kustantamoa. Väitän Hannu Raittilan kirjoittaneen asiasta jossain esseessään.

Levy-yhtiön jätkät soittelee

Uneksittu 24. elokuuta 2016:

Puhelimeni soi. Näytöllä näkyy soittajan nimenä "Metro Goldwyn". Soittaja puhuu kuitenkin suomea ja edustaa ilmeisesti jotain levy-yhtiötä. Olen lähettänyt heille aiemmin tekstejä, ja he haluaisivat yhden niistä Matin ja Tepon tulevalle levylle. Soittaja pahoittelee, ettei laulunteksteistä makseta paljoa: sata euroa per laulu plus teostokorvaukset.

Epäonnistunut terrori-isku

Uneksittu 2. heinäkuuta 2009:

Olen Saksassa, korkeassa pilvenpiirtäjä-toimistorakennuksessa. Kyseessä on ilmeisesti Saksan puolustusministeriö. Joku on antanut reppuuni mukaan pommin, joka minun on tarkoitus viedä jonnekin rakennuksessa. On myöhäinen ilta, mutta rakennuksen katutasossa on julkisia tiloja, joissa pääsee vapaasti liikkumaan.

Nousen hissillä ylempiin kerroksiin, joissa pääsen edelleen kenenkään estelemättä autioille käytäville. Kuljen käytäviä pitkin hyvän matkaa tietämättä oikein minne minun pitäisi mennä. Sitten vastaan tulee naispuolinen työntekijä, joka kohteliaasti tiedustelee, voiko olla avuksi. Selitän jotakin täysin epäuskottavaa, mutta hän lähtee silti avukseni. Ajamme hissillä maanalaisiin arkistokerroksiin. Menemme lähes sata kerrosta maan alle. Kauhistelen rakennuksen syvyyttä, ja nainen selittää hissien toimintaperiaatteen: osa ajaa vain pääaulan ja etäisten kerrosten välillä, ja niistä vaihdetaan sopivissa kohdin "lähihisseihin".

Saavumme jonnekin syvälle maan alle. Nainen kertoo, että minun tulee mennä läpi turvatarkastuksesta ja asettaa reppuni läpivalaisuhihnalle. Tajuan, että jäisin kiinni, ja jonkun kömpelön verukkeen nojalla pyydän palata takaisin maanpäällisiin kerroksiin. Kerron vielä, että olen tullut rakennukseen ennen kaikkea kiinnostuksesta modernia arkkitehtuuria kohtaan. Kysynkin, saanko valokuvata rakennuksen sisällä. Vastaus on kieltävä. Ajattelen, ettei tämäkään selitykseni ole järin uskottava, sillä rakennuksen sisätilat ovat kolhoudessaan ja luotaantyöntävyydessä vailla vertaa.

Pääsen silti takaisin maanylisiin kerroksiin, ilman virkailijaa. Kuljen aikani käytävillä, sitten päätän pyrkiä pois koko rakennuksesta. Löydän porraskäytävän, mutta olen 86. kerroksessa, joten haluan hissiin. Sitten löydän maksullisen pikahissin, mutta arvelen siellä olevan hissipalveluhenkilön, enkä halua enää ottaa kiinnijäämisen riskiä. Lopulta löydän oikean hissin, jolla menen alas 2. kerrokseen – katutasolle hissi ei vie. Tulen julkisiin tiloihin: näen ainakin kirjakaupan ja kirjaston. Portaita pääsen katutasoon ja ulos kirjakaupan ovesta. Ovensuulla jakelumies tuo paikalle ilmaisjakelulehtien uusia numeroita.

Älä avaa exäsi ovea

Uneksittu 5. kesäkuuta 2013:

Olen lähdössä matkalle Tukholmaan. Ennen lähtöäni menen käymään ex-tyttöystäväni luona. Minulla on vielä avain hänen asuntoonsa. Ovella mietin vielä, onko minun sopivaa tulla käymään ilmoittamatta, mutta menen kuitenkin sisään. Sisällä exäni onkin puolipukeissa pitkän miehen kanssa. He ovat selvästi hetki sitten harrastaneet seksiä. Tunnelma on varautunut. Palautan avaimen.

Hector kertoo itkustaan

Uneksittu 25. huhtikuuta 2011:

Haastattelen Hectoria puhelimitse. Kysymykseeni ”Milloin olet viimeksi itkenyt?” Hector kertoo itkeneensä edellispäivänä ajettuaan vahingossa naapurin koiran yli.

Mustalaisten metsässä

Uneksittu huhtikuussa 1995:

Olen ystäväni kanssa ilmeisesti Nokialla, ja olemme lähdössä kävellen Jyväskylään. Tienpientareella vähän matkaa edellämme kävelee kaunis tyttö. Elehdimme toisillemme siihen tapaan, että napataanpa tuosta matkaseuraa. Ryhdyn puhumaan tytölle, mutta tämä vastaa välinpitämättömästi.

Pysähdymme huilaamaan laiturille järven rantaan. Menen veteen laiturin päähän, pidän laiturista kiinni ja hypin samalla ylös ja alas. Laiturin päädyn vajotessa painoni alla veteen hyppään sen päälle, otan kiinni pidemmältä laiturista ja jatkan hyppimistä. Näin saan laiturin vajoamaan aina hieman enemmän, kunnes olen aivan rannassa ja lähes koko laituri on vajonnut veteen.

Olemme siirtyneet tienpientareelta aivan tien vieressä metsässä tien suuntaisesti kulkevalle polulle. Kettu pyyhältää ohitsemme, ja hetken kuluttua mustalaismies on vähällä ratsastaa ylitsemme hevosella. Mies saavuttaa ketun ja ampuu sen haulikolla. Paikalle on ilmestynyt myös metsästäjän vaimo ja pieni tyttö. Tyttö itkee äidilleen: ”Ei niitä saa tollei kivasti tappaa, ne pitää teurastaa!”

Olemme syvemmällä metsässä, mustalaisten hökkeliasumuksen luona, jossa säntäilemme pelokkaina edestakaisin. Korkeat kuuset eivät päästä metsänpohjalle paljonkaan valoa. Kaverini vihjaisee minulle, kuinka helppoa paikalta olisi varastaa tavaraa. Minä kavahdan hänelle vihaisesti: ”Ole hiljaa, nuo osaa suomea!”

Valssia Rovaniemellä

Uneksittu 21. maaliskuuta 2014:

Olen tiedonkeruumatkalla Lapissa. Rovaniemellä menen Lapin ylioppilasteatterin tiloihin, jossa on alkamassa Marja Mattlarin konsertti. Juttelen tiskin päässä päivystävän naisen kanssa, ja tanssin hänen kanssaan valssin, kun Mattlar soittaa ensimmäisen kappaleen. Kyseessä on ilmeisesti vasta soundcheck, sillä paikalla ei ole vielä muita.

Sitten ovet avataan, ja sisään ryntää joukko ylioppilasteatterilaisia. Hento, söpö vaaleahiuksinen tyttö tulee kysymään minua tanssiin. Tyttö vaikuttaa olevan ihastunut minuun. Tanssimme nopean wienervalssin. Kerron tytölle, että periaatteessa valssissa pitäisi pystyä kääntymään 180 astetta jokaista kolmiaskelta kohden.

Marja Mattlar esittää poikkeuksellista ohjelmistoa, ilmeisesti jotain sota-ajan iskelmää, Petroskoi-aiheisia lauluja.

Taitopyöräilyä Nokialla

Uneksittu 5. maaliskuuta 2016:

Kyyditän tyttöystävääni pyörän tarakalla. Pyöräilemme jonkin kaupungin laidalla alueella, jossa on paljon teitä ja liikenneympyröitä, mutta ei juurikaan rakennuksia. On joulupäivä, joten liikennettä on hyvin vähän, mutta samasta syystä katuja ja pyöräteitä ei ole aurattu, mikä tekee pyöräilystä paikoin vaikeaa. Eräässä risteyksessä tyttöystäväni kehottaa minua kääntymään takaisin, koska tarkoitus on mennä Vihnusjärven rannalla sijaitsevaan vanhainkotiin – hänen mummonsa on tiettävästi siellä. Vasta maininta Vihnusjärvestä osoittaa, että olemme Nokialla; tähän asti olen kuvitellut, että olemme kenties jossain Jyväskylän laitamilla.

Risteyksessä näemme nuoren pojan, joka on hänkin liikkeellä pyörällä. Poika odottaa valon vaihtumista vihreäksi, vaikka muuta liikennettä ei ole. Valon vaihduttua hän pyöräilee hienosti temppuillen, pakittaen etupyörä korkealla ilmassa. Ymmärrän hänen pyörätemppunsa olevan eräänlainen versiointi Kari Peitsamon biisistä Nokia-rock. Pojan mentyä päätän itsekin harrastaa temppupyöräilyä: ajan siten, että polkupyörä on lähes pystysuorassa. Jotenkin tyttöystäväni onnistuu pysyttelemään tarakalla.

Ajan vanhainkodille. Sen pihaakaan ei ole aurattu, ja lunta on yli puoli metriä. Ryhdyn kolaamaan kävelyväylää ulko-ovelle hieman hankalasti pulkan avulla. Hangen pinnalla on keltaisia nuolia, jotka osoittavat ovelle johtavaa reittiä. Ulko-ovella olisi lumilapio ja kola, mutta niiden luo päästäkseen olisi kahlattava syvässä hangessa. Tyttöystäväni käveleekin vieressäni syvässä hangessa, vaikka hän voisi seurata tekemääni uraa pitkin.

Päätie kulkee rakennusten läpi

Uneksittu 22. maaliskuuta 2010:

Olen pienen seurueen kanssa matkalla jossain Etelä-Amerikassa. Kulkuneuvonamme on pieni leikkikalulta näyttävä kärry. Tiedän, että matkustamme pitkin koko mantereen poikki kulkevaa Pan-American Highwayta, mutta tie on tuskin metsäpolun levyinen. Kun tullaan kylään, ”tie” kulkee useiden rakennusten läpi; näissä rakennuksissa toimii lounasravintoloita, ja henkilökuntaa on pyydettävä avaamaan tietyt ovet, jotta matkaa voi jatkaa.

Pysähdymme palatsimaisen rakennuksen luona, ja menen tutkimaan pihamaalla kasvavaa ruohomaista matalaa pensaikkoa. Huomaan pensaan sisässä olevan lukuisia pieniä jyrsijän luurangon näköisiä olentoja. Ne ovat jähmettyneet paikalleen, ja oletan niiden olevan kuolleita. Sitten olennot alkavat kuitenkin reagoida vihaisesti liikkeeseen niiden lähellä. Yhä useampi niistä alkaa heräillä horroksestaan. Lähden hakemaan kameraa ja samalla huolestun, mahtavatko olennot olla vaarallisia, kun virkoavat.

Jonotuslistalle sairaalaan

Uneksittu 10. helmikuuta 2016:

Olen tyttöystäväni kanssa korkeassa sairaalarakennuksessa. Olemme aikeissa kirjautua tänne sisään – ei siksi, että olisimme sairaita, vaan koska tyttöystäväni mielestä täällä on tarjolla ”ihania hoitoja”. Näemmekin mm. kylpylää muistuttavan allasosaston, jossa näyttää olevan hoidettavana Javier Bardem. Yritämme kirjautua sisään ylimmän kerroksen osastolle, mutta meille kerrotaan, että heillä on parin kuukauden jonot. Jätämme yhteystietomme jonotuslistalle. Itse olen kuitenkin huojentunut, sillä minua on koko ajan nolottanut ajatus terveenä sairaalaan menemisestä.

Tyttöystäväni palaa alas hissillä, minä puolestani ahdasta portaikkoa pitkin siten, että loikin aina porrastasanteelta toiselle astumatta yhdellekään portaalle. Eksyn hetkeksi allasosastolle, jossa en meinaa löytää takaisin porraskäytävään johtavaa ovea.