Vaarallinen räme

Uneksittu 24. maaliskuuta 1995:
 

Olen mukana pienessä seurueessa, ja taitamme matkaa jonkinlaisella lautalla pitkin järvenselkää. Mukana ovat ainakin luokkatoverini M. ja K. Järven ylittää valtavan pitkä ja korkea silta. Sillalta hyppää jatkuvasti itsemurhaajia alas järveen. Alittaessamme siltaa näemme, kuinka hyppääjät veteen osuessaan pomppaavat kerran kuin hidastetussa filmissä ja vajoavat vasta toisen kerran veteen osuessaan.

Lauttamme saapuu oudolle rämealueelle. Kasvillisuus on täysin vierasta, kuin toiselta planeetalta, ja kasvaa hyvin tiheässä – ainoastaan kapea väylä kulkee keskellä. Lautalla vallitsee painostava tunnelma – on kuin lauttamme olisi ainoa turvallinen paikka keskellä hengenvaarallista rämettä. Sitten väylällekin ilmestyy kasveja, jotka muistuttavat hieman palmupuun latvusta. Kohta kasvit tukkivat koko väylän. Ajattelen, että niiden yli ei saa kulkea, mutta niitä on mahdoton väistää. Aina kun lautta kulkee kasvin yli, sen vauhti hidastuu huomattavasti.
 

Sitten rämealue loppuu ja vaihtuu tavalliseksi metsämaisemaksi. Lähellä on lähes pystysuora kallioseinämä, jonka juurella kulkee rautatie. Ylempänä seinämässä on louhittu "porras", jota pitkin kulkee toinen samansuuntainen rautatie. Tulemme tämän portaan päälle, niin että vasemmalla puolellamme on 10 metrin pudotus alaspäin ja oikealla puolella kallioseinämä nousee suoraan ylöspäin. Vähän matkaa edessäpäin molemmat rautatiet sukeltavat tunneliin.

Kiipeän rinnettä ylöspäin. Lauttamme on muuttunut resiinaksi, vaikkei kuljekaan raiteita pitkin, ja luokkatoverini nousevat sillä loivaan ylämäkeen ylemmän rautatietunnelin sivusta. Heiltä loppuu vauhti, ja resiina lähtee vierimään rinnettä alaspäin yhä kiihtyvällä vauhdilla. Resiina uhkaa suistua kallioseinämän partaalta alas. Huudan pojille, he hyppäävät vauhdista pois, ja resiina törmää puuhun. Sitten molemmilla radoilla kulkee lukuisa määrä junia molempiin suuntiin.

Isosetä kuolee köysiradalla

Uneksittu 14. maaliskuuta 2004:
 

Olen jäsenenä Indiana Jones -henkisessä arkeologiryhmässä. Olemme jyrkkien kukkuloiden ja harjujen ympäröimässä pienessä laaksossa. Yhdessä kallionseinämässä on valtava portti, toisaalla vanha köysirata, ja jotenkin mystisesti kaikkeen liittyy jonkin muinaisen kulttuurin kiveen hakkaama kuva, joka esittää, miten köysiradalla kuljetaan. Tämä saattaa liittyä tai olla liittymättä portin avaamismekanismiin.
 

Sitten iäkäs isosetäni liukuu köysiradalla, joka viekin nyt tien yli. Hän pyrkii toisessa päässä tasapainoilemaan nuoran päässä, mutta lankeaa maahan ja kuolee siihen paikkaan. Sitten olenkin yhtäkkiä sairaalassa, kannattelen kuihtunutta isosetääni käsivarsillani ja itken vuolaasti, eikä kukaan halua auttaa.

Yökerhosta tulipaloon

Uneksittu 10. maaliskuuta 1998:

Olen jyväskyläläisessä yökerho Dominossa, joka on valvemaailmasta poiketen kolmessa eri kerroksessa. Ylin kerros on alaikäisille sallittu limudisko, kaksi alempaa K-18-tanssilattioita. Kuljen kaikkien kerrosten läpi ja alan sitten riehumaan limudiskossa. Hyppään pöydälle ja huudan. Järjestysmies, joka on vasta nuori poika, tulee häätämään minua. Riehun tieni läpi lähes tyhjien tanssisalien kautta ja tulen poistetuksi baarista. Ulkona selitän järjestyspojalle, etten ole juonut tippaakaan alkoholia enkä yleensäkään juo vaan sekoilen muuten vain, mutta hän ei ota uskoakseen.

Yhtäkkiä miljöö vaihtuu; olemmekin tulleet ulos rähjäisestä varastorakennuksesta jonkin puiston laidalle. On kesäyö. Huomaamme, että noin 500 metrin päässä laajan nurmikentän toisella laidalla kerrostalo palaa. Lähdemme juoksemaan tulipaloa kohti. Kehotan järjestyspoikaa soittamaan kännykällään hätänumeroon. Hän pyytää kuitenkin hieman peloissaan minua soittamaan. Yritän soittaa, mutta en saa yhteyttä.
 

Saavumme palavan talon luo; liekkejä ei näy, mutta ylimmän kerroksen ikkunoista puskee ulos paksu savuverho. Otan puistonpenkin ja nostan sitä kohti toisen kerroksen ikkunoita, joissa on ihmisiä. Ihmiset tarttuvat penkkiin ja hyppäävät siitä kiinni pitäen pehmeästi maahan. Pelastan tällä tavoin useita ihmisiä. Näen tytön ja pojan syleilevän toisiaan nurmikolla. Ymmärrän, että poika on pelastanut tytön talosta ja nyt tyttö osoittaa kiitollisuuttaan. Ihmettelen, miksei kukaan minun pelastamistani nuorista neitosista tule kiittelemään minua vastaavalla tavalla.

Naiset laiturilla

Uneksittu 2. maaliskuuta 1996:
 

Olen kahden tuntemattoman tytön kanssa laiturilla suuren järven rannalla. Järvellä on joko uponnut laiva tai sinne on pudonnut lentokone, ja ihmettelemme rantaan ajautuvaa hylkytavaraa. Tytöistä toisella on vaaleat hiukset, ja hän on hyvin tiukkapipoinen. Hän jahtaa tavaroita. Toisella on punaruskeat hiukset, ja hän on hippihenkinen luonnonlapsi. Hippityttö ja minä yritämme rakastella, mutta vaikka olemme jo riisuneet vaatteemme, ne ilmestyvät kerta toisensa jälkeen tiellemme.