Uneksittu 27. elokuuta 2010:
Olen tullut jonkun porukan kanssa junalla ilmeisesti Helsinkiin. Junamatka on jo päättynyt, mutta ystävällinen naiskonduktööri tulee kysymään minulta ruotsiksi, onko minulla leimaa. Etsin kaikki mahdolliset paikat, mutta en löydä oikeaa lippua – kylläkin kaikkien mahdollisten aiempien ja tulevien matkojen lippuja. Konduktööri ei tahdo antaa asian olla, kunnes hänen kollegansa kehottaa leimaamaan minkä tahansa paperin, ja niin konnari lyö minulle leiman repaleiseen ja taiteltuun A4-arkkiin.
Olemme suurella aukiolla, joka ei kuitenkaan muistuta Helsingin rautatientoria. Olemme menossa vanhaan hirsisaunaan. Saunan ovi on lukossa, ja yritän avaita sitä pienellä avaimella, mutta se ei aukea. Lähden hakemaan muita avaimia, mutta vanha luokkakaverini T. kokeilee ja saa oven auki pienellä avaimella. Minua nolottaa, etten saanut ovea avatuksi, mutta minulle kerrotaan, ettei lukko aukea ennen tiettyä kellonlyömää.
Tulen myyntikojulle, jossa ystäväni A. myy vaatteita ja ruokaa. Näen, kuinka joukko mustalaispoikia varastelee A:n kojulta. Alan häätää heitä pois paikalta ja kerätä varastettuja vaatteita takaisin. Yhtä maassa makaavaa poikaa potkaisen lujaa mahaan. Keskiaasialaisen näköinen mies haluaa ostaa A:lta ruokaa, ja A. ryhtyy tekemään annosta. Mies pyrkii kaatamaan annoksensa kulhoista itse, mutta A. estelee ja sanoo että kyse on hygieniamääräyksistä. Arvaan, että miehellä on pahat mielessä: hän ryhtyy riehumaan ja sotkemaan ja kaataa ruokaa itsensä päälle. Hyppään miehen selkään estääkseni häntä.
Aukiolla on enää vähän väkeä, mutta siellä alkaa kulkue, jonka osanottajista toisilla on Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansojen perinnevaatteita ja toisilla taas valkoisen yläluokan perinneasuja. Kaikilla on lisäksi valtavan kokoiset naamarit, joiden kasvot on veistetty puusta pelottaviin irvistyksiin. Kulkueen osallistujat kiertävät torilla ympäri kahdessa letkassa. Huomaan joukossa costaricalaisen tuttavani, jota hihityttää kovasti jokin seikka.
Olen tullut jonkun porukan kanssa junalla ilmeisesti Helsinkiin. Junamatka on jo päättynyt, mutta ystävällinen naiskonduktööri tulee kysymään minulta ruotsiksi, onko minulla leimaa. Etsin kaikki mahdolliset paikat, mutta en löydä oikeaa lippua – kylläkin kaikkien mahdollisten aiempien ja tulevien matkojen lippuja. Konduktööri ei tahdo antaa asian olla, kunnes hänen kollegansa kehottaa leimaamaan minkä tahansa paperin, ja niin konnari lyö minulle leiman repaleiseen ja taiteltuun A4-arkkiin.
Olemme suurella aukiolla, joka ei kuitenkaan muistuta Helsingin rautatientoria. Olemme menossa vanhaan hirsisaunaan. Saunan ovi on lukossa, ja yritän avaita sitä pienellä avaimella, mutta se ei aukea. Lähden hakemaan muita avaimia, mutta vanha luokkakaverini T. kokeilee ja saa oven auki pienellä avaimella. Minua nolottaa, etten saanut ovea avatuksi, mutta minulle kerrotaan, ettei lukko aukea ennen tiettyä kellonlyömää.
Tulen myyntikojulle, jossa ystäväni A. myy vaatteita ja ruokaa. Näen, kuinka joukko mustalaispoikia varastelee A:n kojulta. Alan häätää heitä pois paikalta ja kerätä varastettuja vaatteita takaisin. Yhtä maassa makaavaa poikaa potkaisen lujaa mahaan. Keskiaasialaisen näköinen mies haluaa ostaa A:lta ruokaa, ja A. ryhtyy tekemään annosta. Mies pyrkii kaatamaan annoksensa kulhoista itse, mutta A. estelee ja sanoo että kyse on hygieniamääräyksistä. Arvaan, että miehellä on pahat mielessä: hän ryhtyy riehumaan ja sotkemaan ja kaataa ruokaa itsensä päälle. Hyppään miehen selkään estääkseni häntä.
Aukiolla on enää vähän väkeä, mutta siellä alkaa kulkue, jonka osanottajista toisilla on Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansojen perinnevaatteita ja toisilla taas valkoisen yläluokan perinneasuja. Kaikilla on lisäksi valtavan kokoiset naamarit, joiden kasvot on veistetty puusta pelottaviin irvistyksiin. Kulkueen osallistujat kiertävät torilla ympäri kahdessa letkassa. Huomaan joukossa costaricalaisen tuttavani, jota hihityttää kovasti jokin seikka.
