lauantai 22. kesäkuuta 2013

Joni Mitchell selostaa unen

Uneksittu 22. kesäkuuta 2009:

On ilmeisesti 1960-luvun loppu, ja olen pohjoisamerikkalaisessa suurkaupungissa, jossa on meneillään sodanvastainen suurmielenosoitus. Seuraan tapahtumia haltioituneena – vaikka olen paikalla aikalaisena, tiedostan samalla todistavani historiallisesti merkittäviä hetkiä.

Huomaan väkijoukosta nuoren miehen, jonka tunnistan Wired-nimisen lehden toimittajaksi.
(Kyseessä ei ole valvemaailman samanniminen lehti.) Huudan miehelle – hänen nimensä on Jason – ja saan kiinnitettyä hänen huomionsa. Alan tohkeissani selittää hänelle, miten merkittävästä tapahtumasta on kyse, ja että hänen pitäisi kirjoittaa siitä lehteensä. Jason ei ole täysin vakuuttunut asiasta.

Ilta alkaa pimetä, ja poliisit pyrkivät hajottamaan mielenosoituksen. Näemme, kuinka paikalta ajaa pois kaksi bussia, joihin on lastattu pidätettyjä mielenosoittajia. Niiden käännyttyä mutkan taakse syntyy jokin ongelma, ja tilanne muuttuu kaoottiseksi. Sitten uneen ilmestyy voiceover-ääni, jonka hetken päästä ymmärrän olevan Joni Mitchell. Hän kertoo:

"Bussissa syttyi tulipalo, mutta yksi matkustajista sai sen sammutetuksi. Siitä hyvästä hänelle myönnettiin paikka olympiajoukkueessa. Hän oli algerialaista syntyperää, ja hänellä oli jumalan iho. Neljä vuotta myöhemmin menimme naimisiin. Hän on yhä mieheni."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti