Uneksittu 23. syyskuuta 1997:
Olen vanhan kouluni pihassa Jyväskylän Kukkumäessä. Paikalla on koolla enemmänkin väkeä, joukossa
muun muassa mies, jonka ulkonäkö on sekoitus omaa isääni ja Carl Barksin
Karhukoplan konnaa. Hän, minä ja kaksi muuta henkilöä kiipeämme autoon, joka
muistuttaa Mummo Ankan autoa, mutta on isompi ja etenkin korkeampi –
ohjaamokoppi on useita metrejä korkea. Pelkään koko ajan auton kaatuvan.
Lähdemme ajamaan Kukkumäen katuja, jotka ovat vääristyneet vuoristoratamaisen
jyrkiksi. Alamäkeen mennessä ei näe eteenpäin, ainoastaan alaviistoon, sillä korkeasta ohjaamokopista vain alaosa on tuulilasia.
Ajamme poispäin Jyväskylästä, ja edessä levittäytyvät kuusimetsien ympäröimät laajat teollisuusalueet. On yö
ja kuu paistaa. Auto lähtee mäennyppylän huipulta lentoon pitkään, hitaaseen vaakaliitoon.
Liitelemme teollisuushallien yllä. Välillä auto koskettaa maata, mutta
ponkaisee siitä kevyesti uudestaan nousuun ja tekee jälleen pitkän liidon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti