Uneksittu 10. maaliskuuta 1998:
Olen jyväskyläläisessä yökerho Dominossa, joka on valvemaailmasta poiketen kolmessa eri kerroksessa. Ylin kerros on alaikäisille sallittu limudisko, kaksi alempaa K-18-tanssilattioita. Kuljen kaikkien kerrosten läpi ja alan sitten riehumaan limudiskossa. Hyppään pöydälle ja huudan. Järjestysmies, joka on vasta nuori poika, tulee häätämään minua. Riehun tieni läpi lähes tyhjien tanssisalien kautta ja tulen poistetuksi baarista. Ulkona selitän järjestyspojalle, etten ole juonut tippaakaan alkoholia enkä yleensäkään juo vaan sekoilen muuten vain, mutta hän ei ota uskoakseen.
Yhtäkkiä
miljöö vaihtuu; olemmekin tulleet ulos rähjäisestä
varastorakennuksesta jonkin puiston laidalle. On kesäyö. Huomaamme,
että noin 500 metrin päässä laajan nurmikentän toisella laidalla
kerrostalo palaa. Lähdemme juoksemaan tulipaloa kohti. Kehotan
järjestyspoikaa soittamaan kännykällään hätänumeroon. Hän
pyytää kuitenkin hieman peloissaan minua soittamaan. Yritän
soittaa, mutta en saa yhteyttä.
Saavumme palavan talon luo;
liekkejä ei näy, mutta ylimmän kerroksen ikkunoista puskee ulos
paksu savuverho. Otan puistonpenkin ja nostan sitä kohti toisen
kerroksen ikkunoita, joissa on ihmisiä. Ihmiset tarttuvat penkkiin
ja hyppäävät siitä kiinni pitäen pehmeästi maahan. Pelastan
tällä tavoin useita ihmisiä. Näen tytön ja pojan syleilevän
toisiaan nurmikolla. Ymmärrän, että poika on pelastanut tytön
talosta ja nyt tyttö osoittaa kiitollisuuttaan. Ihmettelen, miksei
kukaan minun pelastamistani nuorista neitosista tule kiittelemään
minua vastaavalla tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti